Repo Pekka

23.2.2012


SOHVAMIEHEN SOTARETKI (2008)

Runokirja on kirjoitettu mieheltä miehelle, joka jokaisen naisen pitäisi lukea päästäkseen kurkistamaan miehen mielen taistelukentille ja juoksuhautoihin ja ymmärtääkseen edes hitusen hänen ankaraa kamppailuaan elämän epätasaisessa taistelussa, jonka toisena osapuolena ovat ympäristön luomat paineet, työnantajan, perheen, puolison, lasten, kirkon ja yhteiskunnan asettamat velvoitteet, halu menestyä, riittämättömyyden tunne, epäonnistumisen pelko, hyväksytyksi tulemisen ja kovan jätkän maineen ylläpitämisen tarve ja nykyään niin välttämätön vaatimus viettää laatuaikaa.

Kamppailun toisena osapuolena ovat halu istahtaa sohvalle tuntematta huonoa omaa tuntoa, olla hetki omissa oloissaan, levähtää, tehdä pieni eräretki, jos ei muualle niin parvekkeelle ja nauttia nuotion tai ainakin tuikkukynttilän loimusta. Halu olla hetki pelkäämättä ja pinnistelemättä.

Runot kertovat miehen toiveista, unelmista, pettymyksistä, pakenemisesta, pienistä ilon aiheista, suurista suruista, nuoruuden, juurien ja luonnon kaipuusta, halusta ymmärtää naista, perhettä, työtä, pomoa ja elämää ja kuolemaa kaikkine käsittämättömine käsitteineen.

Kirjassa on paljon runoja tavallisen arjen sankarin, sohvamiehen pyrkimyksistä selvitä kunnialla omasta mielen tummiin maailmoihin suuntautuvasta sotaretkestään, tavoitteena aseleponeuvottelut elämän ja kuoleman kanssa, välirauha ja lopulta järkkymätön mielen tyyneys ja sopu elämän kanssa. Voittajalle ei jaeta mitaleita eikä kunniamerkkejä, häviäjää ei teloiteta.

Kirjassa on 259 sivua ja 266 runoa. Hinta 17 €.

Myynti täältä