Riimittele
Riimit järjestyvät runossa joko pareittain tai riimisarjoiksi. Järjestys vaikuttaa rytmiin ja sitoo myös säkeitä ajatuksellisesti yhteen. Riimirakennetta havainnollistetaan tavallisesti kirjaimilla siten, että keskenään sointuvat riimit merkitään samalla kirjaimella.
Riimiparit ovat seuraavassa runossa AABB:
"Siisti täytyy aina olla!" (A)
sanoi kissa hietikolla. - (A)
Raapi päälle tarpeenteon (B)
pienen, sievän santakeon. (B)
Lauri Viita: Moraali
Riimiparit ovat seuraavassa runossa ABAB:
Ikkunaani soittaa (A)
sade toukokuun. (B)
Suvi armas koittaa, (A)
paisuu silmut puun. (B)
Einari Vuorela: Toukokuun sade
Harjoitus 1. Tee riimiruno jonka riimirakenne noudattaa kaavaa aabb (ks. ohje ja esimerkit yltä). Runo voi olla myös pidempi (aabbccdd jne.).
Riimit ovat sanoja, joilla on yhteinen tai samalta kuulostava loppuosa. Niitä käytetään runoissa ja lauluissa, jos halutaan loppusointu. Sanojen loppuosan samankaltaisuutta voidaan kutsua puhekielessä rimmaamiseksi. Kahdesta keskenään rimmaavasta sanasta voidaan käyttää nimitystä riimi- tai sointupari.